Siirtonurmen asennusohje

Siirtonurmen asennus aloitetaan huolellisilla pohjatöillä. Pohjamateriaali on tärkeä olla tarkoin valittu ja hyvin valmisteltu hyvän ja tasaisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Pohjamaan tulee olla tiivis, mutta materialiltaan hengittävä.

Maan parannusaineeksi lisätään: savimaahan hiekkaa ja hiekkamaahan turvetta.  Pohja lannoitetaan ja kalkitaan. Maa muokataan n. 25cm syvyydeltä ja tasataan huolellisesti. Asennus aloitetaan mahdollisimman pian toimituksen jäkeen, enintään 3 vuorokauden kuluessa toimituksesta.

Nurmirullat asetetaan napakasti vierekkäin niin, ettei palojen väliin jää ilmarakoa. Poikkisaumat asetetaan limittäin (vrt. laminaattilattian asenus) ja pieniin kohtiin leikataan sopivan kokoiset palat terävällä puukolla. Asennettu nurmikko kastellaan runsaalla vedellä niin, että se painuu pohjamaata vasten. Kastelussa tulee ottaa huomioon, että nurmikon juurrakko on paksua turvemaata ja ottaa aikansa, että vesi läpäisee sen.

Kastelua jatketaan päivittäin noin kahden viikon ajan, kunnes se on juurtunut. Mikäli pohjamaata ei ole lannoitettu, nurmikkoa ei saa lannoittaa ennen kuin se on kunnolla juurtunut. Nurmikko leikataan ensimmäisen kerran n. 100 mm:n mittaisena.

Tärkeä huomioida:

Siirtonurmi toimitetaan tilaajalle rullina. Yhdessä rullassa on neliömetrin verran nurmikkoa. Rulla on mitoiltaan 450 x 2250mm.